On valitettavaa, että tänäkin päivänä osa huumeidenkäyttäjistä rahoittaa käyttönsä seksityöllä. Se on haastava ja monimutkainen asia käsiteltäväksi ja pureskeltavaksi yhdessä blogipostauksessa. Haluan nostaa aiheen kuitenkin esille turvallisen ja vastuullisen toiminnan näkökulmasta. Joskus asiakkaat kertovat, kuinka he ovat päätyneet selkeästi huumeidenkäyttäjän asiakkaaksi ja miettivät jälkikäteen, miten tilanteessa olisi voinut toimia toisin. Huumeidenkäytölle on monia syitä, mutta niihin en näe oleelliseksi pureutua tässä postauksessa. Postaus on kirjoitettua enimmäkseen asiakkaille, mutta toivottavasti siitä on hyötyä myös muille seksityöntekijöille.
Asiakkaan turvallisuus etusijalla
Kun asiakkaana kohtaat seksityöntekijän, joka vaikuttaisi olevan huumeiden vaikutuksen alaisena, ensimmäinen huolenaiheesi pitäisi olla turvallisuus: Omasi sekä seksityöntekijän. Sinun tulee ymmärtää, että sinun rahasi eivät auta eikä poista seksityöntekijällä olevaa ongelmaa. Tässä muutama ohje vastuulliseen toimintaan:
Poistu rauhallisesti: Jos huomaat, että seksityöntekijä ei ole kunnossa eikä tilanne tunnu turvalliselta, poistu paikalta rauhallisesti. Ilmoita, että poistut paikalta. Älä yritä auttaa tai ottaa lisäriskejä.
Älä anna rahaa: Vaikka seksityöntekijä pyytäisi sinulta rahaa esimerkiksi ruokaan, sitä ei kannata antaa. On melko todennäköistä, että rahat eivät tule menemään ruokaan. Jos jostain syystä haluat kuitenkin auttaa häntä, on parempi ostaa konkreettisesti ruokaa, kuin antaa rahaa. En kuitenkaan kannusta tähän, sillä sinulla ei ole velvollisuutta auttaa ja auttamisella saatat vain hankaloittaa omaa tilannettasi.
Kunnioita yksityisyyttä:Vaikka huomaat seksityöntekijän olevan huumeiden vaikutuksen alainen, kunnioita hänen yksityisyyttään. Älä levitä tietoa, tarkkaa kuvausta tai kuvaile tilannetta muutenkaan muille. Se ei auta seksityöntekijää, eikä muita asiakkaita, vaan saattaa altistaa seksityöntekijän hyväksikäytölle muiden asiakkaiden toimesta.
Huumeiden Käyttö ja Seksityön Monimutkaisuus
Monet seksityöntekijät kohtaavat elämässään haasteita ja vaikeuksia, jolloin huumeidenkäytöstä voi tulla tapa selviytyä näistä ongelmista. Ei siis koskaan voida aukottomasti sanoa johtuiko seksityö huumeidenkäytöstä, vai huumeidenkäyttö seksityöstä eikä sillä ole olennaista väliä. Huumeiden vaikutuksen alaisena ei tulisi koskaan työskennellä, sillä silloin vaarantaa asiakkaan että oman turvallisuutensa. Huumeiden vaikutuksen alaisena työskentely altistaa hyväksikäytölle, sillä monessa asiassa tilaisuus tekee varkaan.
Turvallisuus on aina etusijalla ja asiakkaiden tulisikin ymmärtää, että he eivät mitenkään voi ratkaista seksityöntekijän huumeongelmaa. He voivat huolehtia vain omasta turvallisuudestaan ja poistua paikalta. Samalla on tärkeää kunnioittaa seksityöntekijää ihmisenä ja ymmärtää, että heidän elämäntilanteensa voi olla monimutkainen ja vaikea, eikä he tarvitse ylimääräistä leimaamista tai mässäilyä netissä.
Comments